Voi ee~i! Ne tavarat jotka eivät *köh köh* mahtuneet taloesittelyyn olivat vaarassa! Salama oli ilmeisesti iskenyt ja sytyttänyt palon. Ja jälleen kiitän simtaivasta siitä, että koirat ovat tulenkestäviä.



Onneksi urhea palomies saapui pian, ainoastaan kaukoputki ja sormenjälkijäljitin paloivat. Jälkimmäisiä oli kaksi, joten se ei ollut suuri menetys.

Sitten varsinaiseen tarinaan...



Ilmarilla oli toisinaan hetkiä, jolloin maailma tuntui pimenneen, rakastetun menetys sattui yhä. Yksin oli ikävä nukkua.



Natsukilla sen sijaan oli muuta mietittävää. Koulussa ei mennyt hyvin, arvosanat kyllä menettelivät, mutta sosiaalisissa piireissä meni huonommin. Hänen paras ja ainoa hyvä ystävänsä oli jättänyt hänet päästessään itse "suosittujen porukkaan". Se ei ollut jäänyt huomaamatta muilta hänen luokkalaisiltaan, jotka saivat siitä hyvän syyn jättää hänet lopullisesti yksin ja alkaa syrjimään häntä. Natsuki ei ymmärtänyt miksi niin tapahtui, mutta yhtäkaikki äkkiä kukaan ei halunnut olla tekemisissä hänen kanssaan.

Saadakseen muuta ajateltavaa, hän päätti toteuttaa hänelle luonnollisinta toimintaa, rahanhankintaa. Isänsä varoilla hän sai ostettua pienen liiketilan, johon hän perusti kaupan.



"Täältä tullaan, oma yritykseni! Kyllä he tulevat olemaan kateellisia minulle..."



Tässä se oli, hänen oma yrityksensä. Nyt alkoi jo pelottaa, miten hän selviäisi kaikesta vastuusta ja työnteosta joka oli edessä? Lisäksi oli tietysti tämä toinen pulma, että mille alalle ryhtyisi. Elektroniikkaa, vai vaatekauppa?



Vaatteisiin hän päätyi, muoti oli tietenkin lähellä Natsukimme sydäntä. Näin alkuun tyttö osti kolme vaatekaappia ja kaksi rekillistä vaatteita, sekä sovituskopin.



Ensimmäisen asiakkaan astuttua sisään Natsuki riemuitsi jo tulevista rahavirroista. Kauppa lähti sutjakasti käyntiin, mutta vielä oli pitkä matka liiketilan ja myyntituotteiden ostamisesta aiheutuneen velan takaisinmaksamiseen.



Joskus Setsuna pistäytyi auttamassa myyntityössä ja ansaitsemassa samalla hieman rahaa itselleenkin.
"...siis aivan mahtava kaappi, sopii paitanne väriinkin!" Setsuna selitti.



Ilmarin aika vanheta tuli aiemmin kuin hän oli odottanutkaan. Eikä hän ollut koskaan kuvitellut vanhenevansa yksin.



Hänestä kasvoi hiukan äreän näköinen vanhus. Poissaolevuudesta tuli hänen luonteensa hallitsevin piirre.



Sitten tuli aika hankkia yksi koira lisää, jotta kunniakas koirankasvatusprojekti ei kuivuisi kokoon. Tähtien ja säteiden siivittämänä uusi koirulainen ilmestyi Natsukin taakse.



Kääpiövillakoira!



Niin alkoi koiran ja ihmisen ystävyys.



Koirat tulivat hienosti toimeen myös keskenään, toivottavasti kohta syntyisi pentuja.



Ilmari päätti jakaa hyviä neuvoja: "Kuulehan tyttöseni, raha ei ole kaikki kaikessa. Sinun olisi jo aika etsiä itsellesi elämänkumppani. Näin sukumme perijättärenä sinulla on velvollisuus jatkaa sukuamme..."
"No joo joo, miten vaan." Natsuki keskeytti.



Aamulla Natsuki jäi kotiin muiden lähtiessä kouluun. Välillä oli vain pakko pitää vapaapäivä, oman yrityksen pyörittäminen ja opiskelu yhtäaikaa kävi joskus raskaaksi. Ilmari ei huomauttanut asiasta, ehkä hän ei vain jaksanut välittää.



Tyttö juuri siitä pahimmasta porukasta sattui kävelemään ohitse juuri kun Natsuki oli menossa uimaan. Normaalisti Natsuki olisi vain jättänyt koko henkilön huomiotta, mutta kun toinen alkoi huutamaan hänelle, ei hän oikein voinut teeskennellä ettei huomannut.
"Onpa likaista! Vanhoja lehtiä joka paikassa, kuka ihme täällä asuu?"
Joo, olen todella pahoillani että neiti nirppanokka joutuu katselemaan meidän pihaa, Natsuki mietti. Sitten hän tokaisi:
"Tämä on yksityisaluetta, oliko sinulla jotain asiaakin?"



Tyttö katsahti Natsukiin ja puhui. "Ai, sähän oot se tyyppi koulusta, toivottavasti sua ei enää nähdä siellä. Ja muuten, sun ei kannattaisi pitää noin paljastavia vaatteita, oot liian ruma niihin." 



Sitten hän lähti, jättäen Natsukin seisomaan loukkaantuneena pihalle. Kohta hän sai koottua itsensä ja meni sisälle.



Hän ei halunnut uskoa että oli ruma, mutta kun siitä sai jatkuvasti kuulla, se masensi joka tapauksessa. Ja entä jos hän oli tosiaan ruma? Jotain vikaa hänessä täytyi olla, kun kukaan ei halunnut olla hänen kanssaan, Natsuki mietti synkkänä.



"Mitäs, Natsuki, olet ajatellut sinun ja Setsunan yhteisille syntymäpäiville?" Cain kyseli myöhemmin.
"Oikeastaan en ole kyllä yhtään juhlatuulella, taidan skipata koko homman." Natsuki vastasi.
"Mitä? Täytyy nyt synttärit pitää! Setsuna on kutsunut jo Melodinkin ja muita..."
Setsuna näytti pettyneeltä.
"Voittehan te pitää vain Setsunalle juhlat?" Natsuki ehdotti.
"Ei siinä oikein ole järkeä, kun ollaan kaksosia... No unohda koko juttu, ei se ole niin tärkeää..." Setsuna sanoi vaimeasti.



"No hyvä on, enköhän minä yhdet synttärit kestä, mutta ei sitten mitään isoja kemuja. Kutsutte vain pari ihmistä, okei?"



Huoneeseensa päästyään häntä alkoi tosin kaduttaa. "Aarrrr! Miksi menin suostumaan? Ne kutsuvat sen idiootti Melodinkin, enkä viitsi kertoa heille että hän kuuluu juuri siihen pahimpaan porukkaan..."



Juhlapäivänä Cain pyöräytti synttärikakun. Muutenkin kaikki alkoi olla valmista.



"Kiva kun saavuitte kaikki" Cain jutteli kaikille. Natsukia jännitti, mikä idea tässä nyt oli, hänen tähänastisen elämänsä tärkein päivä, ja sitten tuo typerä lehmä Melodi tulee pilaamaan sen. Kunpa Melodi jättäisi hänet vain huomiotta.



Melodi puhui Cainille, mutta myös Natsuki kuuli mitä hän sanoi. "Juu, mielellänihän minä tulin katsomaan Setsunan syntymäpäiviä, ja miten ...krhm... Natsuki selviytyy."
Natsukilla oli paha aavistus siitä miten nämä syntymäpäivät sujuisivat hänen kohdaltaan. Voisipa koko homman vielä perua, hän ei todellakaan halunnut kasvaa kun Melodi oli siinä ja vain odotti koska hän mokaisi. Miksi kaikki vihasivat häntä?



Sitten kello napsahti 18:00, ja Natsuki tiesi että jotain meni vikaan ja pahasti. Pahinta oli Melodin tyytyväinen katse. Lievä pakokauhu iski häneen.



Natsuki vilkaisi vielä Setsunaan päin, kaikki näytti sujuneen hyvin tämän kohdalta. Sitten hän juoksi huoneeseensa tekosyynään vaatteiden vaihtaminen.



Myös Setsuna vaihtoi uudet kuteet. Hän saapui takaisin alakertaan ensimmäisenä.



Huoneessaan Natsuki rauhoittui, ja ajatukset muotoutuivat visioksi siitä mitä nyt piti tehdä. Vielä hän voisi korjata tilanteen. Hän vannoi itselleen valan, että tästä lähtien hän yrittäisi vieläkin kovemmin, eikä antaisi kenenkään kohdella häntä huonosti. Hän antaisi samalla mitalla takaisin. Tai ehkä jopa uskaltaisi pyytää apua... Eihän se hänen vikansa ollut että häntä kiusattiin, ei se voinut olla?



Kyllä minä vielä löydän jonkun joka pitää minua maailman kauneimpana naisena, tai no, ainakin kauniina, hän mietti.



Pöydässä tuli vielä tiukka tilanne.
"Ihan vaan pikku vinkkinä sinulle, Natsuki, kaula-aukkosi on liian suuri sinun vartalollesi, varmaan tiesitkin sen jo" Melodi virnuili hänelle.
"Minä en jaksa kuunnella sinua nyt, josko sitten vaikka lähtisit vetämään!"
"Kuinka sinä kehtaat puhua minulle noin? Olen täällä sitä paitsi Setsunan vieraana..." lause jäi kesken kun Natsuki viskasi juomansa Melodin kasvoille.
"HÄIVY!" Natsuki kirkui niin kovaa että kaikki varmasti kuulivat. Melodin oli pakko lähteä.



Melodi jäi mutisemaan kostolauseitaan, mutta Natsukia ei kiinnostanut. Nyt kun hän oli aikuinen, niin hänen ei tarvitsisi astua enää jalallaankaan koulun pihalle. Jos joku olisi tarpeeksi röyhkeä ja tulisi silti aukomaan hänelle päätään, nyt hän olisi vahvempi. Enää ei ollut mitään pelättävää.



Tulevaisuus näyttää miten heille kävikään.

Kommentit tervetulleita.