Sitä ei ehkä auton tai asun perusteella uskoisi, mutta Lina yleni rikollisuran huipulle.

Seuraavana päivänä Lina sentään laittoi asiaankuuluvat vermeet päälleen lähtiessään töihin.

Pihalle päätettiin rakentaa pikkuruinen kasvihuone. Siellä Lina hoiti pikku tomaattejaan ihan innoissaan.

(Asensin Vuodenajat-lisäosan, mutta en ota sitä huomioon legacy pisteissä.)

Garrettin elämäntoive toteutui hänen kivutessaan politiikka-uran huipulle. Hän halusi säästää luontoa ja tulla pienellä punaisella autolla kotiin sen hirveän saastuttavan helikopterin sijaan.

Garrett ja Johanna menivät vihdoin naimisiin.

Häät vietettiin perheen kesken hämärässä syysillassa. Tilaisuus oli pieni, mutta kaunis.

Porukan siirtyessä sisätiloihin tämä kumma ilmestys alkoi haahuilemaan pihalla. Olikohan raukka saanut salamasta päähänsä? (Hei ei tätä voida laskea tontilla kuolleeksi vieraaksi vai!? Tuo on ollut joku ohikulkija.)

Vastanaineet viettivät hääyönsä kotona, mutta aamulla jo he päättivät perustaa ihan oman perheyksikkönsä, ja muuttivat pois. Pai pai Garrett ja Johanna! Heitä emme enää näe.

Sitten tuli talvi.

Lumiukko houkutteli paikalle pingviinin. Voi pientä, ei taida lumiukko olla juttutuulella...

Hei! Kuka päästi sen sisälle?

Muistatteko vielä Rolandin ja hänen vaimonsa Irinan?
Irinan mieltä vaivasi eräs seikka. "Kulta, minä taidan olla raskaana. Luuletko että lapsestamme voi tulla perijä?"
"Ei voi tulla, sillä minähän en ole perijä, vaan Lina. Joten hänen lapsestansa tulee perijä", Roland vastasi hiukan vaivaantuneena.
"Kuka sen on päättänyt? Mistä sitä tietää vaikka hän ei edes saisi koskaan lapsia? Minusta tästä pitäisi neuvotella..."

"Ei, ei, ja vielä kerran ei. Äitimme päätti perijän, eikä siitä asiasta keskustella enempää", Lina sanoi lopullisuutta äänessään. Eikä hänen äitinsä edes voisi muuttaa päätöstään enää, hänhän oli poissa...
"Miksei muka meidän lapsemme voisi olla perijä? Eihän sinulla ole edes miestä, saati lasta!"
"On minulla Ilmari!" Linaa alkoi ottaa päähän. Tämä nainen meni ihan henkilökohtaisuuksiin. Kuka hän luuli olevansa?
Irina ei antanut periksi. "No mutta minun ja Rolandin lapsi syntyy ensimmäisenä tähän taloon, joten lapsesta tulee ilman muuta perijä!"
"Vai niin! Luule mitä luulet, mutta te asutte täällä vain koska minä olen sitä mieltä että tämä talo on liian iso yhdelle hengelle!"
"Hmph! En kestä tätä enää! Mehän emme elä sinun armosi varassa!" Irina suorastaan huusi viimeisen lauseen, ja juoksi sitten Rolandin syliin.

"Hani, muutetaan pois." Irina kuiskasi ja suuteli miestään.
"Noh, mikä sinulla nyt on?"
"Haluan pois täältä, haluan muuttaa omaan pikku taloon, kuten Garrett ja Johanna! Täällä on ihan liikaa väkeä."
Ei kulunut montaakaan päivää, kun he pakkasivat tavaransa ja lähtivät. Taloon jäivät asumaan enää Lina ja yksi hänen veljistään, Ayame (sekä koirat).

Kevät tuli, lumi suli, puro sano puli puli.

Tässä on Ilmari Vilkko, johon Lina ihastui 'viime jaksossa'. Hänkin ihastui Linaan päätä pahkaa, ja jonkin oudon päähänpiston seurauksena vaihtoi hiustyylinsä.

He ovat nyt kihloissa.

Lina pöyhi tyynyään aavistuksen hermostuneena. Molempia jännitti hiukan, mutta se oli sellaista hyvää, kutkuttavaa jännitystä.

Vauhtiin päästyään he jatkoivat saman tien aamun sarastukseen saakka. Ja ei, he eivät käyttäneet ehkäisyä. Pimpeli pong ping ping -musiikki helähti käyntiin, tiedättehän mitä se tarkoittaa?

Lina tarttui Ilmaria kädestä. "Ilmari-raksu, olisikohan ihanaa jos saisimme vauvan?"
"Kiltti, ei nyt puhuta vauvoista. Ei sillä asialla ole hoppua, katsotaan sitten joskus."

Lina näytti hiukan happamalta tämän vastauksen saatuaan. Ilmari tajusi, että Linahan oli jo yli kolmekymppinen, kai hänestä alkoi tuntua että oli kiire jo. No, eivät kai ne lapset niin hirveitä voineet olla, varsinkaan kun juuri he kaksi olisivat niiden vanhempia.

Ayame ja Lina juttelivat niitä näitä aamupalaa tehdessään. Ayamella oli myös uutisia kerrottavanaan, hän oli nimittäin löytänyt aivan ihanan naisen. Vihdoin. Hän kertoi aikovansa muuttaa tämän kanssa yhteen huomenna, sillä nyt ei ollut aika jahkailla, ikääkin oli jo sen verran.
Linaa suututti hieman, kaikki hänen veljensä jättivät hänet yksi toisensa jälkeen! Tosin olihan se toisaalta mukavaa, olla yksin talossa Ilmarin kanssa, mutta silti.
"Lähden aamulla", Ayame lopetti keskustelun.

Illalla ennen nukkumaanmenoa hän kävi ruokkimassa Täpliksen, ja sitten päästi sen vapauteen. Älkää huoliko, se pääsi omiensa pariin, eivätkä sitä uhkaa mitkään pedot, simimaailmassa kun ollaan.

Aamuhämärissä Ayame sitten lähti, lopullisesti.

"Jee, me ollaan kaksin!" Ilmari tuuletti.

Yhdessä vietetyt yöt näyttivät tuottaneen tulosta. Maha alkoi jo pyöristyä mukavasti, ja Linalla oli koko ajan nälkä.

Ilmari ei halunnut että vauvasta tulisi avioton lapsi. Linasta se oli hiukan vanhanaikaista, mutta olivathan he jo kihloissakin, joten naimisiinmeno tuntui luonnolliselta. Nyt hän vielä mahtui johonkin sievään häämekkoon, ja ehkä kukaan ei edes huomaisi pientä vatsakumpua.

"Tahdon, tahdon, tahdon sydämeni pohjasta!"

Se oli upea toimitus. Kevään ensimmäiset perhoset liihottivat nuoren parin ympärillä ja kukkien terälehtiä sateli.

He kaksi (kolme) olivat nyt onnellisesti yhdessä. Niisk.

Sitten Ilmari nappasi ilmasta aamupalatarvikkeita ja lähti tekemään ruokaa... o_O bugi??

Linan synnytyksen aika tuli. Hengitä, hengitä, hän hoki itselleen ja puuskutti.

Ja tällainen suklaasilmäinen söpöläinen sieltä putkahti! Poika sai nimekseen Setsuna.

Ja toinenkin lapsi tuli, sinisilmäinen tyttölapsi. Natsuki tuli hänen nimekseen.

Isänä oleminen oli vaativaa. Kaksosissa oli hoitamista, varsinkin Natsuki parkui koko ajan. Ilmari otti Natsukin syliin, ja hiljaisuus laskeutui hetkeksi. Sitten hän ruokki ja kylvetti vauvan, vaihtoi vaipan ja leikki vielä hetken. Hän laittoi varovasti uniselta vaikuttavan Natsukin kehtoon. Ja siitäkös parku syntyi jälleen...

"Pikku parkuautomaatit, kyllä te olette ihania kun olette hiljaa..."

Olisi ihana saada kommentteja! Laittakaa risuja ja ruusuja tulemaan, niin jaksan kirjoittaa eteenpäin ^_^