Kerrankin Garrett oli lähtenyt Stadiin tuulettumaan. Hän tapasi mielenkiintoisen naisen, joka esittäytyi Johanna Goottilaksi. He halusivat tutustua hieman lähemmin, ja suuntasivat kohti viihtyisää kahvilaa, jossa sai sumpin hörppimisen ohessa pelata pelejä. Garrett ja viehättävä Johanna pelasivat tiukan shakkimatsin.
Garrett oli huono häviäjä, hän ei todellakaan kestäisi häviötä, varsinkaan naiselle. Vaikka peli oli vasta alkumetreillä, hän tunsi olonsa jotenkin uhatuksi. "Hei! Johanna katso!" hän osoitti sormellaan Johannan taakse, ja tämän katsoessa poispäin Garrett liikutti vaivihkaa omaa pelinappulaansa parempiin asemiin. He jatkoivat pelaamista tunnin ajan, mutta sitten Johannan täytyi lähteä. Garrett heitti naiselle puhelinnumeronsa, mutta Johanna ei antanut Garrettille omaansa, sillä hän ei kuulemma muistanut sitä ulkoa ja oli unohtanut kännykkänsä kotiin.
Toisaalla Linan vatsamakkarat saivat kyytiä. Eipä sairaalasiivessä ollut muutakaan tekemistä.
Linan elämäntoive, joka oli saada kuusi lemmikkiä uransa huipulle, toteutui näiden karvaturrien tullessa töistä. Eben, ruskea-valkoinen koira, edustaa pitkällisen jalostuksen tulosta, tai oikeastaan tämänhetkistä tilannetta. Fluffy, punainen hauva, on Ebenin puoliso.
Garrett tapaili muitakin naisia kuin vain Johanna Goottilaa, eihän hän ollut edes varma soittaisiko Johanna hänelle. Ehkä Johanna ei sittenkään ollut kiinnostunut hänestä? Juteltuaan hetken tälle neitokaiselle, Garrett päätti ettei hän ainakaan ollut kiinnostunut tästä hattutytöstä.
Sitten koitti se ihana ilta, kun Roland ja Irina menivät naimisiin. Sulhasta jännitti niin, että hän osasi vain seisoa tönkkönä... Meni raukka ihan kipsiin. (Huom. Roland ei ole perijä.)
Seremonia sujui suurimmaksi osaksi ihan hyvin, vaikka Rolandia jännitti enemmän kuin milloinkaan muulloin.
Irina pääsi siis rikkaisiin naimisiin... Lina ei päässyt katsomaan veljensä suurta iltaa, sillä hän oli edelleen sairaalasiivessä, ja säännöt kielsivät sieltä poistumisen.
Ehkä naimisiinmeno oli sittenkin hieman hätiköity päätös, sillä sekä morsian että sulhanen jäivät vain yllättymään tapahtumasta kerta toisensa jälkeen... Ainakin kuusi kertaa... Ja nuo ajatuskuplatkin näyttävät kuvastavan jotakin, kenties hämmennystä?
Irina kävi läpi pienen muodonmuutoksen, ja sitten olikin hääkuhertelujen aika.
He viettivät mukavan hääyön yhdessä, mutta yksityiskohdat jääkööt jokaisen oman mielikuvituksen varaan.
Uuden hiustyylin (ja kaula-aukon) hankkinut Irina siis tässä.
Vihdoin Johanna soitti, ja Garrett pyysi hänet käymään.
"Kuule Johanna, minulla ei ole kenenkään kanssa niin hauskaa kuin sinun kanssasi. Minä pidän sinusta..." Garrett oli päättänyt että oli turha miettiä enää muita naisia, koska hän oli jo löytänyt näin hyvän pimun. Enää tarvitsi saada Johannakin vakuuttuneeksi siitä ettei tarvinnut muita kuin Garrettin.
Ilta pimeni ja tunteet alkoivat lämpenemään.
Lopulta Garrettin mielestä oli aika ottaa seuraava askel, eikä Johannalla ollut kerrassaan mitään sitä vastaan.
Huumaantuneena täysin putkeen menneestä illasta mies päätti kosia samantien.
"Ei, ei missään nimessä vielä. Emmehän me edes tunne toisiamme tarpeeksi hyvin... Garrett, minä kyllä pidän sinusta todella paljon, mutta..."
"Älä sano enempää Johanna..." Garrett nyyhkäisi murtuneen oloisena, mutta miettien jo seuraavaa siirtoaan. Hän kävi jututtamassa Ayame-veljeään, joka työskenteli pääkokkina ravintolassa. Hän pyysi että sillä välin kun hän pehmittäisi Johannaa lisää, Ayame valmistaisi niin herkullisen aterian, että Johanna olisi sulaa vahaa viimeistään aterian loppumetreillä.
Spagetti oli Ayamen erikoisuus. Hän tarjoili ruoan ammattimaisesti pöytään, saaden tavallisen keittiön tuntumaan aivan huippuravintolalta.
Syötyään Garrett yritti uudelleen itsevarmuutta puhkuen. "Tässä olisi nyt tämä sormus, haluaisitko harkita uudelleen?"
Johanna aukaisi rasian ja kokeili sormusta. "No, kai me... Kyllä."
"Mm, tiesin että ottaisit sen." Garrett myhäili.
Garrettin mentyä vihdoin kihloihin hän antoi lopulta oikean ikänsä näkyä. Punaiset hiukset muuttuivat valkeiksi ja hän kasvatti muhkean parran.
Perijätär Lina pääsi pois sairaalasiivestä, takaisin simien, lemmikkien, ja työn pariin.
Myös Rolandin vanhuus koitti pian. Hän otti mallia isoveljestään Garrettista, kuten aina, ja kasvatti parran. "Mitähän vaimoni ajattelee minusta nyt, olen niin vanha verrattuna häneen. Haluaako hän enää suudella tällaista partaveikkoa?"
"Senkin höpönassu, ei minua haittaa että olet vanhempi, ei ole koskaan haitannutkaan. Voisin selittää sinulle paljon sinun sisäisestä kauneudestasi, mutta sanon vain että näytät minun silmissäni edelleen söpöltä." Irina kertoi kylpyhuoneessa miehelleen, jonka ahdistuneen katseen hän oli huomannut. Roland huokaisi helpotuksesta.
Myös Ayame vanheni. Hän näytti tosin aika samanlaiselta kuin ennenkin.
Lina joukon nuorimmaisena (ja ainoana joka ei väärinkäyttänyt elämän eliksiiriä) tunsi itsensä nuoreksi, ja painui Stadiin kokeilemaan kuuluisaa Magnetohytkytintä. Se oli kuulemma niin raju laite, että useimmat simit eivät pysyneet kyydissä kuin hetken. Lina päätti tietenkin voimainsa tunnossa näyttää kaikille että hän ei ainakaan tippuisi mokomasta härvelistä, vaan näyttäsi kaikille että oli paras...
Hän ei ollut turhaan ylitsepursuavan itsevarma, sillä hän pystyi kuin pystyikin kaikkein vaativimpiinkin temppuihin. Ehkä siitä jumpasta sairaalasiivessä oli apua.
Pönkittettyään itsetuntoaan Lina näki söpön nuorukaisen, osoitti tätä ja sanoi dramaattisella äänellä: "Minä valitsen sinut." Mies oli nimeltään Ilmari Vilkko.
Ilta jatkui kuumissa merkeissä. He lupasivat toisilleen näkevänsä pian uudelleen.
Perijättären velvollisuuksiin kuului sulhon etsimisen ohella oman muotokuvan teettäminen.
"Oi kun se on hieno! Sait minut näyttämään söpöltä!" Lina ihaili uutta muotokuvaansa.
"Vaikka ei sun olisi tarvinnut ihan noin paljoa korjailla mun naamaa. En mä nyt ihan tolta näytä." Lina sanoi Garrettille, joka oli maalannut taulun.
Kommentoithan...! Muistakaa katsastaa Sims2-varmuuskopiointi-sivuni, jonne on linkki ylhäällä oikealla olevassa "laatikossa".
Kommentit