Olen vihdoin aloittanut uuden tarinan teidän ihanien kommenttienne kannustamana! Lehtola Stoori löytyy osoitteesta http://lehtolastoori.blogspot.com

Lämpimästi tervetuloa lukemaan uutta tarinaa!

Legacy on nyt siis saatettu päätökseen!

Oikean reunan laatikosta pääset selaamaan kaikkia osia.

Gabin legacylle ei ole tulossa jatkoa enää nyt 10. sukupolven jälkeen, mutta luultavasti aloitan uuden tarinan joskus. Voitte jättää vinkkiä hyvistä haasteista tähän!

PS. Muistakaa lukea se uusin, viimeinen osa vaikka tässä etusivulla onkin tiedoitus ^_^
Linkki: 26. Final fantasy

Muutamaa tuntia myöhemmin tunteet olivat viilenneet, ja Clarella oli ikävä Joelia. Ehkä hän voisi taipua tämän kerran ja mennä Joelin perään, ja vaikka pyytää anteeksi. Vaikka eihän hänellä omasta mielestään ollut mitään anteeksi pyydettävää, mutta hän oli jo tottunut toisen läheisyyteen eikä halunnut menettää tätä niin helposti.

Claren mietteet keskeytyivät kun ovikello soi. "Onkohan se Joel? Se saa kyllä selittää ensin!" Clare tunsi riidanhalunsa nousevan taas kun Joel ei enää ollutkaan niin kaukana.

"Moi." Joel sanoi ja samantien halasi Clarea.

"No, haluatko sinä puhua ensin?" Clare kysyi.

Joel köhi kurkkuaan ja aloitti. "Pidän sinusta paljon, niin ehkä sillä ei ole väliä. Mutta... On se nyt vähän noloa että voit sitten vertailla", Joel näytti vaivaantuneelta. "Tiedätkö, olisin halunnut että... tai siis kun minä en...", hän takelteli.

Clare päätti auttaa hieman. "Tarkoitatko ehkä, että minä olisin sinun... ensimmäinen?" hän kysyi punastuneena. Joel nyökkäsi tuskin huomattavasti ja tuijotti kiinnostuneen näköisenä portaikkoa. Kumpikaan ei enää puhunut, sillä ei ollut tarvetta puida asiaa sen enempää.

Hetken kuluttua he uskalsivat taas katsoa toisiaan silmiin ja silloin he tunsivat vastustamatonta vetoa toisiaan kohtaan ja suutelivat toisiaan.



He päätyivät yläkertaan Claren huoneeseen. Tällä kertaa Clare ei antanut Joelille aikaa mahdollisiin vastalauseisiin, vaan suuteli tätä vaativasti ja kiskoi samalla miehen vaatteita pois.

Clare kietoi heidän sormensa yhteen ja mies veti häntä vyötäröltä lähemmäs itseään.

Kohta huoneessa kuului ainoastaan kiihkeitä ja epätasaisia hengenvetoja.



Myöhemmin he päätyivät hoitamaan puutarhaa kun Thor vihjaili, että he voisivat tehdä välillä jotain hyödyllistäkin. Puutarhalle oli kyllä jo aikakin tehdä jotain.

"Joel on kyllä ihana", Clare myhäili itsekseen.. "Hän kysyi monta kertaa siitä ehkäisystäkin..." Clare räpäytti silmiään äkillisen ajatuksen iskostuessa hänen tajuntaansa. Kylmä hiki kihosi hänen otsalleen. Oliko hän käyttänyt ehkäisyä jo silloin kun hän oli ollut Pietarin kanssa? Milloin hän olikaan aloittanut pillereiden käytön?

Parempi ettei hän sanoisi Joelille mitään, vaan pitäisi tämän omana tietonaan. Joel vain pahoittaisi mielensä taas, parempi oli että vain yksi murehtisi. Hän selvittäisi asian ja kertoisi sitten Joelille jos jotain kamalaa ilmenisi.

"Olen pahoillani edellisestä." Joel mutisi samalla kun kitki rikkaruohoja.
"Mitä, mistä?" Clare ei ymmärtänyt mistä mies puhui.
"Siis siitä kun me... no siitä! Minun ei olisi pitänyt sortua rakastelemaan kanssasi, minulla oli vastuu!"



"Oo, nyt sillä ei ole enää merkitystä että se oli yhteinen päätös?!" Clare sanoi ja katseli kaikkialle muualle.
"Mutta minulla on vastuu!"
"Sanoit sen jo."



"Mietis nyt vähän, tämä asia on meidän kahden välinen, et sä nyt ole tehnyt mitään väärin!" Clare sanoi tiukasti. "Mut mulla on sulle hyviä uutisia. Kuukauden päästä mulla on syntymäpäivä, joten eiköhän me sen aikaa voida odottaa jos se on sulle noin tärkeätä."



Kun Joel ei huomannut, tyttö lähetti ylöspäin vihaisen katseen. "Aargh! Taas tämä juttu!" Clare ärisi mielessään taivaalle. "Kunpa olisin jo täysi-ikäinen."



Kuukausi kului tuskastuttavan hitaasti. "Nyt olen aikuinen, muidenkin silmissä." Clare ajatteli syntymäpäivänään. Omissa silmissään hän oli jo jonkin aikaa ollut riittävän aikuinen. Nyt kaikkien olisi oltava hänen kanssaan samaa mieltä.

"Mitähän Joel ajattelee nyt? Enää minkään ei pitäisi estää meitä..." Hän soitti Joelille ja pyysi tätä käymään aamulla.



"Muistatko mikä päivä oli eilen? Minun täysi-ikäisyyspäiväni!" Clare hehkutti tervehtiessään poikaystäväänsä suudelmalla.

"Toin muuten lahjankin", Joel sanoi hymyillen ja ojensi pientä vaaleanpunaiseen kääreeseen pakattua pakettia. Clare virnisti ja avasi kääreet nopeasti. Sisältä paljastui ihanat valkokultaiset korvakorut tummassa korurasiassa.

"Oih! Tosi södet!"

"Anteeksi etten päässyt eilen tänne, mutta kun tuli se äidin sairaus..."

"Juu, ymmärsin kyllä."



Myöhemmin he päätyivät suudelmien ja halauksien saattelemana makuuhuoneeseen.

"Etpäs pääse pois tästä", nainen kiusoitteli ja suuteli Joelin kaulaa.

Joel otti tämän haasteena ja kiepautti heidät ensin kyljelleen ja siitä niin että hän oli päällimmäisenä. Tai ainakin se oli hänen tarkoituksensa. Jotenkin he päätyivät lattialle.



"Clare, minä rakastan sinua."

"Tiedän." Clare virnisti.

Joel nousi seisomaan ja ojensi kätensä naiselle. "Nouse ylös, haluan tehdä tämän kunnolla." Clare tarttui käteen hieman yllättyneenä ja hämillään siitä mitä nyt tapahtuisi.



"Clare, tuletko vaimokseni?"

Clare katsoi Joelia yllättyneenä kuulemastaan. Joel kosi häntä, hän siis halusi viettää Claren kanssa loppuikänsä... Clarea huimasi. Hän oli myös suunnattoman iloinen, ja kiljaisi "kyllä" vastaukseksi.



Pian vietettiin häitä. Clare ja Joel olivat aivan tunnelmissa, eivätkä saaneet katseitaan toisistaan irti.



Hääpari vaihtoi sormuksia ruusun terälehtien leijaillessa heidän ympärillään.

"Cloud! Pois sieltä!" Kyo torui koiraa niin kovalla äänellä kuin uskalsi herkässä tilaisuudessa.

"C-l-o-u-d!" Thor yhtyi mukaan, muttei hänkään kehdannut nousta ylös. Toivon mukaan hääparilta jäisi huomaamatta koko häiriötekijä jos asiasta ei nostaisi sen isompaa mekkalaa.



Clarella oli etukäteen mielessään monta visiota siitä minkälaisen suudelman he vaihtaisivat tilaisuudessa. Ehkä se olisi tavallinen, hieman liian pitkään kestävä suudelma. Tai sitten Joel taivuttaisi häntä hieman taaksepäin ja he suutelisivat tulisesti, välittämättä yleisöstä.

Kuitenkin tilaisuuden herkistäminä molemmista tuntui kuin tämä olisi heidän ensisuudelmansa, ja väkijoukkokin alkoi ujostuttamaan. Niin siitä tulikin sitten jotenkin ujo suukko, mitä nainen ei ollut kyllä odottanut.



Hääjuhliin oli palkattu baarimikko huolehtimaan siitä että mehupaukkuja riitti. Thor nojaili rennosti baaritiskiin samalla kun odotteli juomaa. Kun lasillinen ilmestyi hänen eteensä hän nappasi sen ja lähti taas muita juhlijoita kohden. Otettuaan pari askelta hän kuitenkin tajusi, että baarimikko oli näyttänyt jotenkin erilaiselta kuin muut ihmiset. Niiden hiusten takana piilossa oli jotain, ja hän palasi takaisin tutkimaan naista tarkemmin.



Kyllä, naisen iho tosiaan muistutti hieman hänen omaa ihoaan. Kasvoissa tosin oli jonkinlaisia vaaleita pisamia muistuttavia pisteitä, joita Thorilla ei ollut. Naisesta näki selvästi, että hän tunsi itsensä erilaiseksi ja yritti piilotella pörröisten hiusten takana. Thorin sydän suli.



"Moro! Mä otan vielä toisen." Thor aloitti pirteästi. Nainen ei sanonut mitään, aloitti vain sekoittelemaan juomaa.

Thor yritti keksiä jotain henkevää sanottavaa, mutta ajatukset eivät ottaneet muotoutuakseen. "Mikä sinun nimesi on, kaunis neiti?" Thor lopulta sanoi ja yritti tavoittaa baarimikon katsetta tuijottamalla tätä suoraan silmiin.

"Viola", nainen vastasi arastellen ja näytti punastuneen hieman. Thor ei tosin voinut olla varma, sillä Viola oli heilauttanut tukkansa paremmin kasvojensa eteen.



Thor kiersi tiskin toiselle puolelle. "No, Viola, lähtisitkö tanssimaan?"
"Se olisi ihanaa, mutta minun täytyy hoitaa juomia." Viola sanoi pahoitellen. "Voit kyllä jäädä juttelemaan, siis jos haluat", hän jatkoi nopeasti.

Thor jäi.



Joitain viikkoja myöhemmin Thor sai Violan, nykyisen tyttöystävänsä, suostuteltua tulemaan käymään kotonaan ja tutustumaan Clareen. Thor oli myös vihjannut, että Clare voisi leikata Violan hiukset jos tämä haluaisi, sillä Thor halusi tuoda naisen esiin suortuviensa takaa.

Viola tosin otti ehdotuksen hiustenleikkuusta vinkkinä että Thor ei pitänyt hänen tämän hetkisistä hiuksistaan, ja toisaalta hän ei ollutkaan käynyt kampaajalla pitkiin aikoihin. Ehkä pieni muutos voisi tehdä hyvää.

Thor esitteli naiset toisilleen ja sanoi sitten: "Violaa muuten kiinnostaisi uusi hiustyyli, voisitko sinä tehdä jotain asialle?"

"Jätä se vain minun huolekseni! Tule Viola, mennään tänne", Clare sanoi ja johdatteli naisen pois huoneesta.

Naiset tulivat heti hyvin toimeen keskenään ja juttelivat miehistä ja muusta samalla kun Clare muokkasi Violalle uutta hiustyyliä.



Hiustenleikkuun jälkeen Clare oli halunnut myös värjätä Violan hiukset, mitä Viola oli yrittänyt vastustella, muttei ollut voinut mitään Claren päällekäyvälle asenteelle. Lopuksi hänet oli meikattu ja kun hän oli katsonut peiliin hän ei ollut ollut tunnistaa itseään.

Muutos oli pelottava, mutta oikeastaan hän oli myös tyytyväinen. Hän oli huomannut, että hänellä oli aika kauniit silmät, jotka Clare oli syntisesti rajannut esiin. Nainen oli kehunut myös hänen huuliaan joista tämä oli kuulemma jopa kateellinen. Pitäisikö Thor hänestä nyt enemmän?



"Ohhoh, näytätpä erilaiselta. Mutta kauniilta." Thor ei viitsinyt sanoa että hiukset olivat vähän liian lyhyet hänen makuunsa. Itsepä hän oli tätä ehdottanut. Mutta oli huomattava parannus että Viola uskalsi tulla esiin suortuviensa takaa, ja siitä hän piti.

Ja sitten hän uppoutui katselemaan niitä kauniisti kaartuvia huulia jotka suorastaan kutsuivat kiihkeään suudelmaan.



Illemmalla Thor vei tyttöystävänsä kävelylle. Hänellä oli mielessään eräs tietty upea paikka. Heidän päästyään perille Thor sanoi hiljaisella äänellään: "Toin sinut tänne, sillä on yksi tärkeä juttu jonka halusin kertoa sinulle."

"Toivottavasti se ei ole mitään pahaa. Tämä paikkakin on niin kaunis."

"Arvelinkin että sinäkin pitäisit tästä paikasta. Täällä on niin rauhallista. Tulen tänne usein hengailemaan kun tuntuu siltä että kaipaan omaa rauhaa."

Hetken he olivat hiljaa ja vain kuuntelivat illan ääniä. Thor mietti miten sanoisi asiansa. Lopulta hän keksi.

Thor kertoi, että hän piti maalaamisesta. Jotkut hänen tauluistaan kertoivat urheasta pikku kirahvista. Yhdessä tauluista kirahvi oli surullinen koska se oli erilainen kuin muut kirahvit. Se oli valkoinen, kun taas muut olivat keltaisia ja pilkukkaita. Se tunsi olonsa aina hieman yksinäiseksi, vaikka se olisi ollut leikkimässä toisten kirahvien kanssa. Tarinan loputtua Viola katsoi häntä ymmärtäen.

"Muut eivät tainneet oikein ymmärtää sen taulun sisältöä, mutta sinä ehkä tajuaisit. Näytän sen sinulle joskus." Thor sanoi.



"Tuntuu niin hyvältä kun löysin jonkun sinun kaltaisesi. Pidän sinusta todella", Thor tunnusti.

"Minäkin pidän sinusta, Thor. Pidin heti ensi hetkestä lähtien..." Viola vastasi herkällä äänellään.



Häistä oli kulunut jo jonkin aikaa, ja Joelin ja Claren suhde jatkui kiihkeänä, sisältäen sekä hyviä hetkiä, että myös muutamia riitoja ja mykkäkouluja. He sopivat erimielisyytensä kuitenkin aina viimeistään ennen nukkumaanmenoa, sillä Joelin isoisä oli opettanut tälle, että ei saa antaa auringon laskea vihansa ylle.

Eräänä aamuna Clare heräsi tapansa mukaan ensimmäisenä ja nousi unisena kohtaamaan uuden aamun. He olivat päättäneet että lapset tulisivat sitten kun olisivat tullakseen, eivätkä käyttäneet enää ehkäisyä.

"Jotenkin huono olo..." Clare mietti kävellessään kohti wc:tä.



"Jotenkin todella huono olo..." hän pinkaisi juoksuun ja yritti samalla pitää vatsansa sisällön sisällään.

Raskaustesti varmisti asian, hän oli raskaana.



"Tuossa minun muotokuvani vasemmalla puolella on äitini kuva. Ja siitä seuraava on minun mummoni. Nyt tässä kokoelmassa on jo yhdeksän kuvaa, vau!" Clare esitteli.

"Haha, olet niin vakavan näköinen! Et ole lainkaan itsesi näköinen tuossa." Joel naureskeli.

"Mitä, minusta olen siinä niin ihanan kauniin vakava. Mutta eikö olekin jotenkin mahtavaa kun näkee sukupolvia taaksepäin, montakohan vuotta tuonkin kuvan maalaamisesta on?" Clare mietti ja osoitti erästä vanhaa ja jonkin verran rapistunutta muotokuvaa.

"Kulta, on muuten yksi asia mistä minun on pitänyt puhua nyt kun me saamme lapsen." Joel veti henkeä. "Lupasin isoisälleni että antaisin erään tietyn nimen ensimmäiselle lapselleni."

Clare nosti toista kulmaansa näyttäen hieman paheksuvalta. Joel jatkoi: "Lupasin sen hänelle juuri ennen kuin hän kuoli."

"Voi kulta, tehdään niin. Mikä se nimi on?"

"Hillo."



Claren päivät kuluivat rattoisasti äitiyslomalla, varsinkin viikonloppuisin kun he molemmat olivat kotona koko päivän ja saattoivat puuhailla mitä vain.

"Oletko muuten ihan varma siitä nimestä? Ehkä kuulit väärin?" Clare kysyi toiveikkaana.

"Olen kyllä melko varma, hän vieläpä näytti minulle lempihillojaan jääkaapista. Hänen järkensä oli jo alkanut pettää loppuvaiheessa... se oli kamala sairaus."



Molemmat odottivan jännittyneenä esikoisensa syntymää, vaikka sitten joutuisivatkin antamaan tälle oudon nimen.

"Onkohan se tyttö vai poika? Poika vai tyttö? Kukkuluuruu", mies puhui vuorotellen mahalle ja vaimolleen. Clare hymyili vastaukseksi.



Raskauden aikana Clare oli kehittänyt valtavan himon erilaisiin makeisiin herkkuihin. Jääkaappi tyhjeni nopeasti kaikesta makeasta kun hän pääsi sen lähelle, ja Joel täytti sitä samaa tahtia, sillä hän halusi hemmotella vaimoaan.

Joel vilkaisi kelloa, se oli viisi yli yhdeksän. Hän hieraisi silmiään ja katsoi sitten pikaisesti mikroaaltouunin kelloa.

"Mitä! Miten kello on jo yhdeksän, minähän heräsin puoli kahdeksalta."

"Aijaa, unohtuikohan se herätyskello siirtää. Tänään siirrettiin kelloja jos muistat." Clare vastasi uneliaasti.

"Voi ei, myöhästyin töistä. Moro kulta", hän sanoi noustessaan nopeasti ylös. Mennessään hän vielä suukotti vaimoaan poskelle.



Clare mutisi jotain epäselvää siitä että vihdoin hän pääsi nukkumaan, ja torkahti sitten lautaselleen.



Joitain viikkoja myöhemmin Clare tunsi synnytyksen olevan käsillä. Ensijärkytyksestä toivuttuaan Joel vei hänet suorinta tietä sairaalaan.

Synnytys sujui mutkattomasti, ja pian tuoreet vanhemmat saivat kaksi poikavauvaa käsivarsilleen.



Pian sekä äiti että lapset pääsivät kotiin. Kotona alkoi taas tutuksi käynyt keskustelu lasten nimistä.

"Toiselle voimme varmaankin antaa jonkun tavallisemman nimen, vai?"

"Hmm, mutta olisi hyvä jos kaksosten nimet olisivat samankaltaisia. Ja pitää ajatella sitäkin, että... Hilloa saatetaan kiusata nimestä koulussa."

"He voisivat puolustaa toisiaan..."

"Ajatteletko samaa kuin minäkin?"

Yhteistuumin he nimesivät kaksoset Hilloksi ja Palloksi.



Aikaa kului. Tuoreet vanhemmat saivat toisinaan nauttia myös ylellisestä hiljaisuudesta ja nukkumisrauhasta, sillä Thor auttoi mielellään kaksosten hoidossa.

Välillä yritettiin myös laittaa seuraavaa kääröä alulle, sillä he toivoivat vielä kolmatta lasta. Ei kulunut kauaakaan kun Clare tuli jälleen raskaaksi.



"Mitä pikku palleroinen hubububuuuu... Eiiii älä. Voi ei."



Kaksoset tuntuivat pitävän siitä kun Thor lauloi lauluja, tai ainakin he olivat silloin hiljaa. "Viola, oi Viola, kaunis neitonen..." Thor hoilotti johonkin tuttuun sävelmään.



Kaksoset olivat kasvaneet hurjasti kuluneiden kuukausien aikana, ja taapersivat nyt silmät uteliasuudesta säihkyen ympäriinsä. Äiti ei aina tahtonut pysyä mukana pikkuisten vauhdissa suuren vatsansa kanssa, mutta yritti parhaansa kuitenkin.

Kyo, nykyinen Kyo-eno, keskittyi toimimaan musiikinopettajana. Molemmat pitivät soittamisesta ja varsinkin siitä kun joku aikuinen leikki heidän kanssaan, mutta kumpikaan ei olisi ikinä malttanut odottaa omaa vuoroaan.



Eräänä koti-iltana kun Thor soitti ja lauloi taas jotain lapsille, Claren synnytystuskat alkoivat.

Tälläkin kertaa kaikki meni hyvin, ja he pääsivät nopeasti sairaalasta kotiin esittelemään uutta pienokaista.



"Se on tyttö!" Joel sanoi iloisesti.

"Se on tyttö!" Thor toisti hymyssä suin.

"Se on vauva!" Kyo huudahti älykkäästi. Muut katsoivat häntä pitkään.



Tällä kertaa Clare sai päättää nimen, ja tyttö nimettiin Rosetteksi.

"Hei pikkuinen isän kultamussukka pikku Rosette hanipuppeli", Joel höpötti Claren pidellessä lasta hellästi käsivarsillaan.



Kaiken vauvahulinan keskellä Joel halusi varastaa hieman yhteistä aikaa vain heille kahdelle. Thorin vakipaikka sopi siihen tarkoitukseen hyvin.



"Et sitten kaada meitä!" Clare nauroi.

"Mitä, minäkö?" Joel kysyi viattomasti. Hän leikki horjahtavansa vähän ja Clare päästi jonkun kiljaisuntapaisen äännähdyksen. Joel nauroi pirullisesti.

Hän suuteli naisen kaulaa ja kuiskasi sitten puoliksi piloillaan, puoliksi tosissaan: "Karataanko johonkin?"

"Joo!" Clare kikatti.

"Mennään vaikka siihen hotelliin, siihen siinä ravintolan vieressä."

"Lapsetkin pärjää Thorin ja Violan kanssa, Violakin nykyään käytännössä asuu meillä..."

"Mitä me vielä odotetaan..."

He lähtivät hurjasti kikattaen juoksemaan ja palasivat kotiin vasta aamuyön tunteina.

Erityiskiitos eräälle ystävälleni betaamisesta. Kiitos poikaystävälleni kaksosten nimien keksimisestä... (eihän siitä päässyt pois kun olin luvannut että hän saa keksiä ne:) Ja kiitos tietenkin kaikille rakkaille lukijoilleni! Risut ja ruusut tervetulleita!

Pisteitä kertyi 86,75/120 eli 72%. Legacy luokitukseni on siis "Legacy Lady".

Gabin legacylle ei ole tulossa jatkoa, mutta luultavasti aloitan uuden tarinan joskus. Voitte jättää vinkkiä hyvistä haasteista ->tänne<-!

Olkaa hyvät, toiseksi viimeinen osa Gabin legacysta. Sukupuu sai päivityksen myös.

Osaa ei suositella nuorimmille, edetkää omalla vastuulla.




Clare ja Kyo himoitsivat pääsyä yksityiskouluun, ja sehän oli helposti järjestettävissä, soitto vain ja rehtori oli ovella. Vain yksi pieni väärinkäsitys sattui matkan varrella, sisarukset olivat siinä uskossa että rehtori oli sanonut tulevansa vasta seuraavana iltana. Heille tuli kiire kun kiiltelevä harmaa auto ajoikin pihaan jo samana iltana.

"Hyvää iltaa, arvoisa rehtori!" Clare tervehti hieman kimeästi vanhempaa miestä ja yritti samalla tasata hengitystään. Samaan aikaan Kyo siivosi taloa raivoisalla vimmalla, ja toivoi että Clare pystyisi pidättelemään rehtoria ulkosalla mahdollisimman kauan.


Siinä vaiheessa kaikki alkoi mennä vikaan. Tyttö johdatti rehtorin takapihalle, jossa hänen muistinsa mukaan oli kaunis vihkikaari istutuksineen, mutta nyt kun vihkipaikalle ei ollut varsinaista tarvetta, se oli unohdettu ja rikkaruohot rehottivat joka puolella.

Clare yritti pelastaa tilanteen parhaansa mukaan. "Umm, ei meillä normaalisti ole tämännäköistä. Puutarhurimme on juuri lomalla." Rehtori tuijotti kylmästi takaisin Claren silmiin eikä sanonut mitään.


Lopulta Clare käveli sisälle rehtori vanavedessään. Sitten hän jätti miehen riisumaan takkiaan ja kipitti itse keittiöön. "Äkkiä, Kyo! Tee jotain illallista, mitä vaan, minä esittelen vielä taloa niin kauan kuin voin", Clare pulputti hätäisesti.

"Ok, siivosin päällimmäiset olohuoneesta ja työhuoneesta, esittele vaikka ne!"

"Selvä!" hän sanoi nopeasti ja huikkasi sitten eteiseen rehtorille: "Haluaisitteko nähdä vielä kaunista taloamme?" Mitään ei kuulunut vastaukseksi, ja hieman huolissaan Clare lähti katsomaan mihin mies oli jo ehtinyt kadota.


"Rehtori, rehtori?" Clare huhuili ja yritti paikantaa miehen. Kunhan ei vaan olisi jo tehnyt päätöstä takapihan perusteella ja lähtenyt samantien... Huomatessaan rehtorin sairaalasiivessä Clare huoahti helpotuksesta. Saman tien hän vetäisi uudelleen henkeä, sillä eihän sairaalasiipeen saanut mennä.

"Rehtori, tänne ei oikeastaan saa tulla..." Clare sanoi ja jäi tuijottamaan kauhuissaan Setsunaa, joka oli alkanut näyttää aivan liian läpikuultavalta. "Setsuna...?" tyttö sai pihistyä.

Tyttö tuijotti Setsunan poislähtöä silmät suurina samalla kun rehtori totesi ylimielisesti: "Eiköhän tämä ollut sitten tässä." Clare ei edes huomannut kun rehtori käveli ulos.


Kyo sattui vilkaisemaan ulos juuri kun rehtori poistui tontilta. "Ei!" Kyo karjaisi ja juoksi salamannopeasti perään.

"Herra rehtori, ette kai te vielä lähde?" Kyo kysyi ahdistuneena.

"Olen nähnyt jo tarpeeksi, kiitos vain. Juuri nyt tiellä näyttää olevan muutakin mietittävää kuin minun eliittikouluni", rehtori sanoi painottaen sanaa eliitti ikävästi.

"Olkaa kiltti ja tulkaa vielä takaisin, minun on pakko päästä yksityiskouluun, se on minun unelmani!" Kyo selitti epätoivoisena.

"Kuulehan poika, minä lähden nyt, etkä sinä saa minua muuttamaan enää mieltäni. Ehkä palaan myöhemmin kun olette saaneet edes perusasianne kuntoon."


Haave yksityiskoulusta oli romuttunut yhdessä illassa. Kyo oli masentuneena teljennyt itsensä omaan huoneeseensa, joka oikeastaan oli hänen ja Claren yhteinen, ja Clare oli lukittautunut kylpyhuoneeseen.

Thor päätti maalata jotain iloista piristykseksi sisarilleen. Pikaisen maalaustuokion jälkeen hän kävi maanittelemassa molempia pois kopperoistaan ja katsomaan uutta maalausta, mutta luovutti pian ja tyytyi vain tuomaan ovien ulkopuolelle jotain välipalaa.


Kauaa Clare ei jaksanut vatvoa asiaa, eihän hän loppujen lopuksi nyt niin paljon olisikaan halunnut yksityiskouluun. Tarkemmin ajatellen ehkä oli jopa parempi ettei hän ollut joutunut siihen elitistiseen hienohelmakouluun, jossa joutui pitämään koulupukuakin.


Kotimatkalla Clare tapasi vielä toisenkin mielenkiintoisen miehen, tosin hieman nuoremman ja lapsellisemman, mutta Claresta varsin hyvännäköisen sellaisen. Pietari näytti myös kiinnostuneelta Claresta.


Seuraavana viikonloppuna kun oli taas aikaa kaikelle mahdolliselle, Clare mietti kutsuisiko kylään Joelin vai Pietarin. Joel oli kyllä ihanan aikuismainen verrattuna Pietariin, mutta Pietarin kanssa ei ollut niin suurta ikäeroa, ja kaveritkin varmasti pitäisivät Pietaria komeampana. Pietariin hän lopulta päätyi.

"Moi, muistatko mut? Nähtiin kaupungilla, mulla oli kiharat pinkit hiukset..."


Pietari ehdotti treffipaikaksi bilemestaa nimeltä Lulun kolmas mieli. Pietari oli perillä ensin, ja huikkasi Claren mukaan pihalla olevaan suureen poreammeeseen. Clarea ei huvittanut, eihän hänellä edes ollut uimapukua mukana, eikä hän ollut laittanut vedenkestävää meikkiäkään. Pietari ei ollut moksiskaan tästä, vaan nousi vedestä ja ehdotti että he siirtyisivät vaikka tanssilattialle.

Tytöstä oli hämmentävää laskea kätensä toisen paljaalle ylävartalolle, mutta saman tien hän päätti, että kun kerta oltiin tässä, hän voisi yrittää varastaa suudelmankin.


Suudelma oli yllättävän jännittävä ja kutkutti mahanpohjalta. Tytöstä tuntui että saman tien voisi mennä vaikka pidemmällekin, mutta ei halunnut vaikuttaa liian innokkaalta, joten tyytyi vain suutelemaan illan mittaan useaan kertaan Pietaria. Ilta oli Claren silmissä saavutus, sillä hän oli vihdoin saanut ensisuudelmansa, jonka puutetta hän oli hieman ehtinyt häpeilemään kokeneempien ystäviensä edessä.

Pietari saattoi Claren kotiin, ja ovella he vaihtoivat vielä yhden kiihkeän suudelman. "Nähdään pian", Pietari kuiskasi tytön korvaan saaden ihanat väreet kulkemaan tämän selkää pitkin.


Seuraavina viikkoina he näkivät usein, vaihtoivat kuumia suudelmia ja kosketuksia, kunnes eräänä iltana Clare kutsui Pietarin jäämään yöksi.

"Enpä oikein tiedä," Pietari epäröi. "Se ei olisi oikein soveliasta."

"Mutta meillä ei ole ketään kotona! Tule nyt, siitä tulee hauskaa. Voidaan katsoa tv:tä ja syödä popcorneja, ja tietysti muhinoida..." Clare kihersi pojan korvaan. "Voidaan valvoa koko yö, tai mennä vaikka yhdessä nukkumaan."

"No, kai minä voisin tulla."


He viettivät erittäin hauskan illan ja nukkuivat yön sylikkäin. Aamulla Clare oli riehakkaalla päällä ja ehdotteli että he menisivät loppuun saakka. Pietaria epäilytti vähän. "Mikä kiire tässä on, eihän me olla seurusteltu kuin vähän aikaa vasta."

"Mutta meillä oli niin hauskaa eilen! Miltähän se tuntuu? Kaverit sanoo että se on kuin leijailisi pilvissä."

"Taas sä ja sun kaverit. En usko että niistä kukaan on kokenut sitä, ne vaan keksii juttuja koska haluaa kuulostaa viileältä."

"Sä et ymmärrä! Mä olen jo 17... Parempi ennemmin kuin myöhemmin!"

"Puhutaan jostain muusta, ok?"

"Ei, nyt hoidetaan tää loppuun hani..." puhuessaan Clare käveli kohti poikaa ja hyppäsi sitten tämän syliin.


Tyttö peitti Pietarin vaativiin suudelmiin ja kosketuksiin, eikä Pietaria enää huvittanut ajatella järkevästi, vaan hän antoi tunteidensa viedä.

Lopulta molemmat makasivat huohottaen kovalla lattialla. Viimeisen suukon jälkeen Clare vihjaisi Pietarille, että tätä varmaankin jo odotettiin kotona. Pietari ihmetteli muutosta tytön käytöksessä, mutta lähti kyselemättä.


Clare ajatteli, että se ei sittenkään ollut ollut ihan sellaista kuin hän oli kuvitellut. Eikä häntä enää huvittanut tavata Pietariakaan, eikä vastata tämän soittoihin. Hän oli saanut mitä alunperin halusi, mutta olo oli jotenkin tyhjä. Ei hän halunnut siitä mitään vakavaa suhdetta alunperinkään, kai Pietari oli sen ymmärtänyt? 


Aikaa kului, ja pian tapahtunut ei ollut enää päällimmäisenä Claren mielessä. Mies keltaisessa takissa käveli talon ohi, huomasi Claren ja tervehti: "Clare, mitäs typy?"

Clare kääntyi katsomaan tulijaa, eikä ollut uskoa silmiään. Hänen edessään seisoi Joel Rumpunen, se vähän liikaa kaljuuntunut ihana mies. Mutta millaisen muodonmuutoksen kokeneena!


"Moi..." Clare vastasi vaisusti. "Tuota, en soittanut kun..."

"Joo ymmärrän, sulla oli jotain muuta. Mutta etkö kysy uusista hiuksistani?" Joel kysyi virnistäen.

"Huomasin kyllä. No, mitä olet tehnyt hiuksillesi?"

"Sa-lai-suus!" Joel nauroi. Clare tuijotti vähän aikaa Joelia, mutta naurahti sitten itsekin. Tunnelma rentoutui, ja Joel sai kutsun tulla sisälle kahville. 


Iltapäivä oli sujunut lämpöisissä tunnelmissa kahvikuppien äärellä. Clare oli ujuttanut pöydällä kättään lähemmäs Joelin kättä. Joel oli tarttunut siihen hellästi, ja sitten he olivat uppoutuneet toistensa katseisiin pitkäksi aikaa.

Illalla he vielä kävelivät pihassa käsi kädessä, Clare näytti Joelille heidän pienen puutarhansa sekä villiintyneen rikkaruohopalstan josta yksityiskoulun rehtori ei ollut pitänyt. Clare rakasti Joelin naurua, joka sai hänetkin nauramaan mukana.


Siitä alkoi uusi seurustelusuhde. Claren vatsassa oli perhosia kun hän vain ajattelikin uutta poikaystäväänsä. Ihan joka päivä he eivät voineet nähdä, sillä Claren piti tehdä kouluhommiakin, ja silloin Joel lähti kavereidensa kanssa viettämään iltaa.


Kerran Clare oli pyytänyt Thoria leipomaan kakun, sillä tyttö ei itse pitänyt yhtään leipomisesta. Joelin hän kuitenkin antoi olla siinä uskossa, että kakku oli hänen tekemänsä. Eihän hän varsinaisesti ollut valehdellut, ei vain ollut vastannut mitään kun Joel kysyi.

"Miltä maistuu?" Clare kysyi. "Jos haluat, voit saada palasen jotain muutakin hyvää..." tyttö sanoi ja katsoi kiihkeästi poikaystäväänsä.

"Minusta meidän ei pitäisi mennä tiettyä rajaa pidemmälle vielä. Ei meillä ole kiirettä, olet neitsyt ja kaikkea", Joel vastasi ritarillisesti.

Clare ei vaivautunut korjaamaan Joelia, sillä hän ei halunnut puhua enempää tästä aiheesta, keskustelu oli alkanut muistuttaa liikaa sitä jonka hän oli käynyt joskus Pietarin kanssa.


Yöuinnille Joel sentään suostui. He menivät vesisokkoa kaksin, vaikka siinä ei ollutkaan mitään muuta järkeä kuin se, että sai halia toista. 


Loppuillasta he hengailivat Claren sängyllä sylikkäin.

"Pelataanko räsypokkaa?" Clare kysyi veikeä katse silmissään.

Joel köhi kurkkuaan. Clare ehti ääneen ensin. "Luuletko sinä oikeasti että en ole ollut muiden miesten kanssa sillä tavalla?"

"Vai niin", Joel vastasi kuulostaen Claren mielestä ihan liian kylmältä. "Minun täytyy miettiä tätä. En tiedä haluanko sellaista naista joka on ollut muidenkin kanssa", Joel sanoi hitaasti ja nousi samalla sängyltä. Sitten hän lähti kohti ovea.

Clare nauroi. "Mitä ihmettä, miten se nyt vaikuttaa mihinkään?" Kun Joel vain jatkoi matkaansa kohti ovea, Claren ihmettelevä nauru muuttui huolestuneemmaksi. "Hei, älä nyt mee, jutellaan tästä." Mies ei pysähtynyt odottamaan.


Mies käveli jo ulkona, kun Clare vasta sai kengät jalkaansa. "Oota nyt senkin ...!"

"Mun täytyy nyt oikeasti miettiä asioita, menen kotiin", Joel sanoi vakavasti ja ärsyttävällä äänensävyllä.


Tyttö katseli Joelin perään vihaisena ja hämmentyneenä. "Miten se kehtaa, miten se kehtaa!" hän hoki raivoissaan mielessään. "Vai pitäisi hänen naisensa olla niin puhtoinen? Ei varmaan olisi saanut edes katsella muita miehiä häntä ennen. Antaa olla mokoman idiootin!"

Kommentteja <3:stan. Viimeinen osa ilmestyy kunhan saan innoituksen kirjoittaa sitä (ja kunhan ehdin kouluhommiltani). Kommentoikaa oikein paljon että saan inspistä!

Meinasi ihan unohtua, tässä biisi kahdelle lukijalleni, jotka molemmat pitävät tästä biisistä... Toinen heistä kommentoi aina, ja toinen ei koskaan. Tunnistakaa itsenne tästä kuvauksesta XD PS. Kiitokset Sivénin suvulle, josta inspiraationi laittaa musiikkia.



Natsuki jäi viimein hyvin ansaitulle eläkkeelle. Nyt kun hänen ei tarvinnut enää huolehtia ylennyksistä eikä lapsien hankinnastakaan, hän remontoi hieman taloa. Ensin hän vaihtoi ruokailukalusteet miellyttämään enemmän omaa makuaan, ja sitten rakensi kokonaan uuden huoneen alakertaan. Siitä huoneesta hän teki lastenhuoneen kaksosille.



Kyon sänky oli vasemmalla, ja Claren oikealla puolella. Lapsille hankittiin myös joitain uusia leluja, eikä pidä unohtaa myöskään kukan muotoista lavuaaria. Se oli välttämättömyys, sillä enemmän kuin mitään muuta Natsuki pelkäsi bakteereita.



Pienokaiset ottivat uudet lelut heti käyttöönsä. Varsinkin teltan. Siitä tuli heidän oma salainen majansa.



Kaksosten syntymäpäiviä varten hankittiin runsaasti herkkuja, jotta ne eivät ainakaan loppuisi kesken. Lapset saivat valita mistä täytekakusta puhaltaisivat kynttilät sammuksiin. Kyo puhalsi alimman kakun kynttilät, se oli hänestä kaikkein hienoin.



Clare valitsi neliskanttisen ruusukoristeisen täytekakun. Häntä jännitti kauheasti, eikä hän sitten suostunutkaan puhaltamaan kynttilöitä. Natsuki ei tästä hermostunut, vaan ajatteli että kohta tyttö uskaltaa kasvaa, kunhan näkee ensin miten hauskaa veljelläkin oli.



Kyo oli jo valmis kasvamaan. Hänestä tuntui ihan hassulta.



Clare katsoi esimerkkiä veljestään ja rohkaisi itsensä. Hän puhalsi kynttilät ja pyysi sitten äitiä laskemaan hänet alas. Natsukia nauratti. 



Päivä oli ollut pitkä, joten lapset menivät juhlista suoraan nukkumaan uuteen yhteiseen huoneeseensa.



"Hyvää yötä, Kyo." Clare toivotti veljelleen.
"Hyvää yötä," poika vastasi.
Clare sammutti muut valot paitsi pupuyövalon, ja kömpi sitten peiton alle.



Sisarukset tulivat hyvin toimeen, varsinkin kun enimmäkseen he molemmat leikkivät omia leikkejänsä, ja pysyivät poissa toistensa tieltä.



Kesäpäivät vietettiin usein pihalla, varsinkin kun sieltä löytyi ihanan lämmin uima-allas. Natsuki oli hankkinut sinne myös liukumäen lasten suureksi riemuksi. Joskus he leikkivät vesisokkoa, ja välillä he kilpailivat siitä kuka laskee liukumäkeä hienoimmalla tyylillä.



Illalla lasten täytyi tulla takaisin sisälle. Setsuna oli valmistanut marjapiirakan, joka maistui ihanalta. Pitkän uintituokion jälkeen olikin jo kamala nälkä. Samalla Setsuna kyseli miten päivä oli mennyt, ja oliko tullut riitoja.



Thor vietti kesänsä maalaten tauluja, sekä tietysti kesätöissä seikkailu-uralla. Maalaaminen rauhoitti mieltä. Aluksi hän oli ajatellut, että voisi maalauksillaan näyttää mitä kaikkia erikoisia eläimiä hän oli seikkailessaan nähnyt, mutta huomasi pian että kamera oli sittenkin kätevämpi.



Pihalla oli kasvatettu kurkkuja, joista saatiinkin maukas sato. Natsuki halusi heti kokeilla kauneusjuoman tekoa nyt kun oli kurkkujakin. Häntä oli hieman alkanut vaivaamaan rypyt ja muutenkin vanhentunut ulkonäkönsä.



Kauneusjuomalla ei tuntunut olevat kauheasti vaikutusta, johtui varmastikin siitä ettei sato ollut ollut aivan täydellinen. Natsukin olo kuitenkin parani, ja sehän oli tärkeintä.



Kun Thorin syntymäpäivät koittivat, hän ei saanut yhtä hienoja juhlia tai täytekakkuja kuin sisarensa, mutta hän oli silti iloinen. Vaatimattomana ihmisenä Thorille riitti, että perhe oli koolla. Hän oli niin kiltti luonteeltaan.



"Oho, oletpa sinä pitkä," Clare tokaisi aikuistuneelle Thorille.
"Kyllä sinäkin tuosta vielä kasvat, älä huoli. Ei kannata kiirehtiä," Thor sanoi.
Clare kuunteli tarkasti veljensä sanoja.



Syksy koitti, ja oli aika palata opiskelujen pariin. Kyo oli tunnollinen oppilas, hän teki aina läksynsä ja opiskeli ylimääräistäkin. Clare halusi myös olla hyvä koulussa, mutta toisaalta häntä laiskotti.
"Miksei vois olla niin, että ei tulis läksyä? Oltais vaikka koulussa pidempään, niin että kotona ei tarvitsisi tehdä mitään," hän valitti ääni tyynyn vaimentana. Kyo oli niin uppoutunut kirjaansa ettei kuullut, eikä häntä olisi kiinnostanutkaan sisarensa valittaminen. Clare huomasi ettei kukaan kuunnellut, ja tyytyi vain kääntämään kylkeä.



Äiti saapui paikalle, ja kannusti Clareakin opiskelemaan.
"Haehan kirjasi, minä voin kyllä auttaa jos tulee jokin vaikea tehtävä."
Kyo oli jo saanut läksynsä tehtyä, ja meni pelaamaan tietokoneella.



Natsuki innostui kannustamaan oikein megafonin kanssa. "Hyväää, hyvin menee! Jatka samaan malliin! Sinusta tulee vielä jotain suurta...!"



Muutkin innostuivat Natsukin kannustuksesta ja hakivat kirjat töissä vaadittujen taitojen opiskelua varten, ja tulivat sitten olohuoneeseen yhteiseen opiskelupiiriin.



"...phhh... hhhh... ngghhh..." Natsuki alkoi yhtäkkiä pihisemään. Hän ei saanut ääntäkään kurkustaan ja tunsi tukehtuvansa.
"Äiti? ÄITI? Mikä sinulla on?" Thor kysyi huolestuneena ja ryntäsi naisen luokse. "Kutsukaa äkkiä ambulanssi, hän ei saa henkeä!" Thor huusi. Setsuna riensi soittamaan apua, mutta Natsuki makasi jo elottomana maassa. Ambulanssin saapuessa mitään ei ollut enää tehtävissä.



"Eiiii! Äitiiii..." Clare kirkui. Kyyneleet virtasivat kaikkien kasvoilla. Viikatemies ei kuitenkaan heltynyt, vaan vei Natsukin hengen pois tästä maailmasta.
Thor halasi Clarea ja yritti lohduttaa. "Äiti meni taivaaseen enkeliksi. Hän katselee meitä sitten pilven reunalta."
Tämä kuultuaan Clare juoksi pihalle ja katsoi taivaalle silmät kyynelistä sumeina. Sitten hän alkoi huutamaan taivasta kohti. "Äiti, tule takaisin! En halua että sinusta tulee mikään tyhmä enkeli, haluan äidin..." Loppua kohden hänen äänensä särkyi ja hän lysähti polvilleen maahan itkemään. Vähän myöhemmin Thor nouti hänet sisälle.



Äidin kuolema lähensi sisaruksia, yhdessä oli helpompi kestää tämä kaikki. Thor ajatteli että pikkusisarukset olivat nyt hänen vastuullaan. Joka ilta he kolme tekivät jotain yhdessä, välillä pitivät hauskaa pelien parissa, toisinaan taas vierailivat äidin haudalla suremassa.



Natsuki vieraili toisinaan myös heidän luonaan, megafoni aina mukanaan. Pian hänen hautansa siirrettiin muualle kuten suvun muutkin haudat, ja hän lakkasi kummittelemasta.



Joitain päiviä myöhemmin Setsuna sai flunssan, luultavasti siltä yskivältä ja punanenäiseltä työtoveriltaan. Hän oli aivan kauhuissaan, sillä nyt hän joutuisi viettämään mahdollisesti elämänsä viimeiset päivät siinä takapihan pienessä kopperossa, eristyksissä kaikista rakkaistaan. Näin hän ei ollut todellakaan suunnitellut käyvän.
Hän päätti joustaa hieman periaatteistaan ja ottaa tilkkasen elämän eliksiiriä mukaansa, ihan vain siltä varalta että tuntisi viikatemiehen lähestyvän.



Jotain hyvääkin sattui niinä synkkinä aikoina. Poliisiauto kurvasi pihaan, ja autosta astunut lainvalvoja pyysi Thoria seuraamaan häntä autolle. Thorilla oli pieni yllätys lapsille.



Thor oli adoptoinut pienen koiranpennun. Sen nimi oli Suski, ja se oli melkoisen epäsiisti ja hassu pentu. Kaikki olivat aivan riemuissaan uudesta pennusta ja hellivät sitä ja leikkivät sen kanssa taukoamatta, kunnes pennun silmät alkoivat lupsahdella kiinni ja se meni nukkumaan.
Täysikasvuisena Suski ehkä tulee jatkamaan Cloudin (18. koirasukupolvi) kanssa sukua, jos nämä vain tulevat silloin toimeen keskenään.



Joitain viikkoja myöhemmin kasvun hetket olivat jälleen käsillä. Tällä kertaa Clare ehti ensimmäisenä, vaikkakin vain muutamaa hetkeä ennen veljeään. Hän esitti mielessään toivomuksen, sillä hän uskoi että jos toivoi jotain syntymäpäivänään, niin se toteutuisi. Hän toivoi että tulisi rikkaaksi.



Kyo ei toivonut mitään erikoista, sillä hän ei ollut edes kuullut koko jutusta. Thor oli taustalla kannustamassa molempia kasvamaan hyvin.



Clare varttui nuoreksi naiseksi, ja ihan hyvännäköiseksi sellaiseksi. Koulussa hän käänsi monien nuorukaisten katseet puoleensa kauniilla viattomalla hymyllään. Hän ei kyllä tuntenut olevansa erityisen viaton, mutta hänestä oli ihanaa että ihmiset ajattelivat hänestä niin.



Hänen kaksoisveljestään kasvoi myös komea nuorukainen. Kyo itse ei kiinnittänyt hirveästi huomiota ulkonäköönsä, varsinkin kun hänestä tuntui että kaikki toivo oli jo menetetty, sillä hänellä oli pisamia.



Clare kertoili mielellään koulupäivien tapahtumista Kyolle. "Tänään oli taas yks todella, siis todella tylsä historian tunti. No, mähän olen oppilaskunnassa, niin keksin että voisin sanoa opelle että meillä on oppilaskunnan kokous. Ja sehän tietty uskoi, ei se mua epäile. Niin mä sit lähdin sinne oppilaskunnan huoneeseen ja join sit kahvia."

Kommentoikaa vaan.